Skip to content

Remeon toimitusjohtaja Jorma Kangas jättää yhteisestä sopimuksesta tehtävänsä yhtiön toimitusjohtajana. Yhtiön hallitus on nimittänyt talousjohtaja Petri Räsäsen Remeon väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 15.2.2018 alkaen. Hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan haun.

“Olen toiminut Remeon toimitusjohtajana lähes 12 vuotta. Reilu vuosi sitten tapahtuneen omistajavaihdoksen jälkeen nyt on hyvä aika tuoda organisaatioon myös uusia näkökulmia tulevaisuuden kasvua ja kehitystä varten. Haluan kiittää lämpimästi Remeon henkilöstöä, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä”, Jorma Kangas sanoo.

“Hallituksen puolesta haluan kiittää Jorma Kangasta yhtiön hyväksi tehdystä pitkästä toimitusjohtajakaudesta ja toivottaa menestystä tuleviin haasteisiin. Yhtiö on hyvässä kunnossa ja jatkamme asiakkaidemme palvelemista sekä toimintamme kehittämistä ammattitaitoisen henkilöstömme voimin tuttuun tapaan”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Saku Sipola.

Lisätiedot

Petri Räsänen, väliaikainen toimitusjohtaja, Remeo Oy, puh. 040 728 1516
Saku Sipola, hallituksen puheenjohtaja, Remeo Oy, puh. 040 551 5953

Takaisin listaukseen